Helmikuun tavaraseuranta – mitä tuli ja mitä meni?

 Helmikuu alkaa olla paketissa, ja on jälleen aika tarkastella, kuinka paljon tavaraa on tullut hankittua ja kuinka paljon on saatu poistettua. Tämä kuukausi on ollut mielenkiintoinen ja tuonut sekä onnistumisia että haasteita tavaravirran hallinnassa.

Hygieniatuotteet ja kosmetiikka

Tämän vuoden alusta lähtien olen ostanut yhteensä 25 hygienia- ja kosmetiikkatuotetta ja poistanut 17. Helmikuussa hankin 35 uutta tuotetta ja poistin 31. Positiivista on, että "ylimääräisiä" ostoksia tuli vain 4, kun aiemmin tänä vuonna niitä on kertynyt jo 7. Silti lopputulos ei ole hyvä: vuoden alusta laskettuna minulla on nyt 11 tuotetta enemmän kuin tähän vuoteen tullessa. 

Kodin pienet tavarat

Pientavaran karsinta on sujunut erinomaisesti. Aiemmin tänävuonna olen poistanut 47 tuotetta ja ostanut 6. Helmikuussa jatkoin samalla linjalla: ostin 12 kodin tavaraa ja poistin 52. Kokonaisuudessaan tänä vuonna on poistunut jo 81 esinettä. Tähän kategoriaan kuuluvat muun muassa koriste-esineet ja pienet käyttötavarat, joiden karsiminen on ollut melko vaivatonta.

Kynät ja askartelutarvikkeet

Tässä kategoriassa olen joutunut tekemään enemmän työtä tasapainon löytämiseksi. Aiemmin tänä vuonna hankittuja tuotteita oli 129, mutta poistettujen määrä oli vain 59, eli "ylimääräisiä" kertyi jo 70. Helmikuussa ostin 56 tuotetta ja poistin 87, mikä tarkoittaa, että lopulta saldo parani niin että minulla on 17 tuotteetta vähemmnä kuin tähän vuoteen tullessa. Työtä kuitenkin vielä riittää!

Vaatteet ja asusteet

Vaatteiden kohdalla helmikuu oli ihanteellinen: ostin 8 ja poistin saman verran. Kuitenkin vuoden alusta laskettuna vaatteita on kertynyt 7 kappaletta enemmän kuin lähtötilanteessa. Tasapainon saavuttaminen vaatii jatkossa enemmän tarkkuutta ostosten suhteen.

Elektroniikka ja lemmikkitavarat

Näissä kategorioissa tilanne on pysynyt esimerkillisen hallittuna. Tänä vuonna olen ostanut yhden elektroniikkatuotteen ja poistanut yhden, eikä helmikuussa tapahtunut muutoksia. Lemmikille en ole ostanut mitään, mutta olen poistanut kaksi tavaraa.

Kokonaisuus

Tänä vuonna olen ostanut yhteensä 281 tavaraa ja poistanut 307. Tämä tarkoittaa sitä, että kokonaisuudessaan tavaraa on 26 kappaletta vähemmän kuin vuoden alussa.

Vaikka suunta on oikea, haasteita riittää edelleen erityisesti hygienia- ja kosmetiikkatuotteiden sekä askartelutarvikkeiden kohdalla. Toisaalta kodin tavaroiden karsinta on sujunut hyvin, ja vaatteiden osalta helmikuu oli tasapainoinen kuukausi. Maaliskuun tavoite on pitää ostot kurissa ja jatkaa määrätietoista karsimista!

Turhan tavaran poisto-operaatio etenee

Sitä rupeaa tässä iässä pohtimaan, miten kummassa onkin tullut haalittua niin paljon turhaa tavaraa. Tavaroita, joita on hankkinut milloin mistäkin syystä ja jotka nyt täyttävät laatikoita, kaappeja ja nurkkia. Onneksi olen jo hyvän aikaa ollut sillä tiellä, että tavara lähtee enemmän ovesta ulos kuin sisään. Ja siitä olen todella tyytyväinen!

"Turhan tavaran laatikko" on ollut kovassa käytössä. Sinne päätyvät ne esineet, jotka eivät enää palvele tarkoitustaan omassa kodissani. Mutta mikä parasta, ne eivät päädy roskiin, vaan saavat uuden kodin ja jatkavat elämäänsä jossain muualla. Se tuo itsellekin hyvän mielen – joku toinen saa niistä iloa ja hyötyä.

Poisto-operaatiota riittää kyllä vielä pitkälle tulevaisuuteen. Jos tätä prosessia yrittäisi laittaa johonkin aikajanaan, se ei onnistuisi. Tämä vie aikaa juuri sen verran kuin vie, eikä kiirettä ole. Olen hyväksynyt sen, että tämä ei ole projekti, joka valmistuu yhdessä yössä. Tärkeintä on jatkuva eteneminen, vaikka pienin askelin.

Edellisen postauksen jälkeen tilanne on edelleen positiivinen. Suunta on oikea: tavaraa lähtee pois, mutta ei juurikaan tule tilalle. Ja mikä tärkeintä – ostosretkahdusta ei ole tapahtunut! En edelleenkään usko, että se viimeinen retkahdus olisi enää edessä, sillä tilanne tuntuu vakaalta. Ei enää turhia ostoksia, ei enää tavaran keräämistä vain keräämisen vuoksi.

Kusetus vai vain huonoa hallintoa?

 Puhutaanko taas siitä, kuinka hevosen kimppaomistuksesta tuli melkoinen farssi – tai no, ehkä olisi pitänyt tajuta jo alkumetreillä, että hommassa on jotain pielessä. Ensimmäiset varoitusmerkit löytyivät jo sopimuksesta.

Yksi silmiinpistävimmistä kohdista on sääntö, jonka mukaan omistajat eivät saa olla yhteydessä hevosen hoitajaan, ohjastajaan tai valmentajaan. Kaikki tieto kulkee kimpanvetäjän kautta. Ymmärrän kyllä, että tavoitteena voi olla suojata hevosen parissa työskenteleviä asiattomuuksilta ja häirinnältä, mutta samalla tällainen sääntö mahdollistaa myös täydellisen salailun. Käytännössä omistajat eivät uskalla kyseenalaistaa mitään, koska yhteydenottokielto on sanktioitu: kimppalaisella on aina riski tulla potkituksi ulos.

Onko tämä muiden mielestä normaalia? Ja miten tällaista sääntöä edes valvotaan? Jos joku haluaa lähettää asiattomuuksia, anonyymi numero tai feikkiprofiili tekee sen mahdolliseksi joka tapauksessa. Entäpä jos joku kimppalaisista omistaa valmentajan tallista toisen hevosen, käy sitä katsomassa ja ohimennen kysyy jotain kimppamme hevosesta? Jos valmentaja vastaa, onko hän silloin rikkonut kimpan sääntöjä? Pitäisikö hänen ilmoittaa tästä kimpanvetäjälle? Eikö hänen pitäisi saada tästä jonkinlainen rangaistuksen – miten tämä käytännössä toteutettaisiin?

Toinen hälyttävä sääntö liittyy hevosen myyntiin. Omistajat eivät saa vaatia hevosen myymistä. Hetkinen, eikö omistajilla pitäisi olla päätösvaltaa omaan omaisuuteensa? Jos kerran myynti ei ole omistajien päätettävissä, niin kuka sen päättää? Kimpanvetäjä? Joku muu? Jos omistajilla ei ole mitään päätösvaltaa, niin olemmeko me oikeasti omistajia vai onko kyse vain jonkinlaisesta maksullisesta fanikerhosta, joka on taitavasti markkinoitu omistajuutena?

Ja sitten se surullisen kuuluisa tyytyväisyyskysely. Se, jota on luvattu jo viime kesästä asti, mutta jota ei koskaan tule. Syitä lykkäämiseen on ollut miljoona, mutta todellinen syy lienee yksinkertainen: kyselyn tulos ei ehkä olisi kimpanvetäjän tai edustajiston mieleen. Jos kimpanvetäjä olisi rehellinen ja itsevarma, niin eihän tässä mitään ongelmaa pitäisi olla. Miksi viivyttellään? Eikä meille ole kerrottu, miten tulokset käsiteltäisiin – tuleeko niistä yhteenveto omistajille vai jäävätkö ne vain kimpanvetäjän ja edustajiston tietoon? Jos mitään raporttia ei tule, niin voidaan varmaan veikata, että kyselyä ei ole koskaan oikeasti edes luettu – tai että tulokset eivät miellyttäneet vetäjää ja edustajistoa.

Kaiken tämän jälkeen herää kysymys: olemmeko hevosen omistajia vai vain maksavia helposti vedätettäviä idiootteja?

Kulutustottumusten muuttaminen.

 Olen viime aikoina seurannut tarkasti, miten tavara liikkuu kotonani – mitä lähtee ulos ja mitä tulee sisään. On pakko todeta, että omien kulutustottumusten muuttaminen on yllättävän vaikeaa! Aluksi tuntui, että homma sujuu hyvin: tavaraa lähti pois, mutta uutta ei tullut tilalle. Sitten tuli kuitenkin retkahdus.

Tiedätkö sen tunteen, kun hetken aikaa menee loistavasti, ja sitten yhtäkkiä huomaat lipsuneesi takaisin vanhoihin tapoihin? Juuri niin kävi minulle. Yhtäkkiä huomasin taas hankkivani asioita, joita en oikeasti tarvinnut – pieniä juttuja, mutta yhdessä ne muodostivat ison eron.

Tällä hetkellä tilanne on taas parempi. Ei täydellinen, mutta sanoisin, että kestävällä pohjalla. Olen hyväksynyt sen, että takapakkeja tulee, mutta tärkeintä on, että suunta on oikea. En usko, että viimeistä retkahdusta on vielä nähty, mutta mitä harvemmin niitä tulee, sitä tyytyväisempi olen itseeni. Ja loppujen lopuksi tämä ei ole kilpailu täydellisyydestä, vaan matkasta kohti parempia valintoja.

Kun aineeton lahja paljastui "huijaukseksi"

Puhutaanko hetki siitä, miten itselle ostettu aineeton lahja voi osoittautua täydelliseksi huijaukseksi? Valitettavan harva edes ymmärtää tulleensa huijatuksi. Toki hevosten – kuten muidenkin eläinten – kanssa voi sattua ja tapahtua, mutta kaikkea ei voi selittää pelkällä huonolla tuurilla. Kusetus on kusetusta.

Ostin keväällä/kesällä 2021 osuuden pikkuvarsasta, jota kehuttiin jo syntymästään saakka rakenteeltaan erinomaiseksi. Tamma oli niin söpö, että pakkohan siitä oli osuus ostaa. Olin myös innoissani siitä, että hevonen saatiin vietyä yhdelle Suomen parhaista valmentajista – henkilölle, jolla on vuosikymmenten menestyksekäs ura valmentajana, ohjastajana, omistajana ja kasvattajana. En olisi ikinä uskonut näin hienon mahdollisuuden osuvan omalle kohdalleni! Vielä paremmalta tuntui, kun kyseinen valmentaja kehui jo vuoden vanhaa varsaa lahjakkaaksi ja juoksijan vikaiseksi. Näiden lausuntojen pohjalta kimpanvetäjä maksoi tamman kaikkiin mahdollisiin suurkilpailuihin ennakkomaksut.

Tässä kohtaa alkoi vihjailu siitä, että kyllähän tällä Kriterium ja Derby voitetaan, tai ainakin ollaan kärkikahinoissa mukana. Tässä kohtaa ei kuitenkaan mainittu sitä, että pelkkä osallistumismaksu ei riitä, eikä edes lahjakas hevonen pääse suoraan suurkilpailuihin ilman karsintojen läpäisyä (niin ja karsintoihinkin pitää päästä mukaan). 

Vaikka eläinoikeusjärjestöt usein väittävät, että ravureiden jalkavaivat johtuvat liiallisesta tai liian kovasta treenistä, meidän "Suklaamme" kohdalla loukkaantumiset olivat pitkälti sen omien toilailujen syytä. Tästä johtuen tamma pääsi koelähtöön vasta tänä kesänä, joka on kilpailu-uran aloittamiseksi pakollinen. Se läpäisi sen heti ensimmäisellä yrittämällä, vaikka tekikin siinä pienen tempun.

Kilpailu-ura alkoi lopulta vasta syksyllä. Ensimmäisessä startissa "Suklaa" sijoittui kolmen parhaan joukkoon, vaikka hävisi huonommaksi arvioidulle hevoselle. Toisessa startissa tamma teki lapsellisuuttaan virheen, joka maksoi sijoituksen kärkikolmikossa. Kolmas startti meni ensimmäisen tapaan: sijoitus kolmen parhaan joukkoon, mutta taas huonompi hevonen pääsi ohi. Neljäs startti toi odotetun voiton ylivoimaisella tyylillä, mutta koska kilpailu-ura alkoi myöhään, Kriterium jäi meidän osaltamme haaveeksi. Tämä ei estänyt kimpanvetäjää mainostamasta Derby-unelmaa entistä suuremmalla innolla ensimmäisen voiton jälkeen. 

Viides startti noudatti tuttua kaavaa – jälleen "Suklaan" edelle pääsi huonompi hevonen. Kuudennessa startissa tamma oli jälleen kolmen parhaan joukossa, mutta edelle pääsivät samantasoiset hevoset. Tästä huolimatta kimpanvetäjä jaksaa rummuttaa Derby-unelmaa, vaikka se ei ole enää realistinen. Hevonen ei ole startannut tänä vuonna miljoonien tekosyiden varjolla. Rahaa sillä on tienattuna alle 10 000 euroa, se ei ole kilpaillut kahteen kuukauteen, eikä tule näillä näkymin kilpailemaankaan. Siitä huolimatta kimpanvetäjä puhuu suurkilpailuista mainitsematta lainkaan sitä, että mahdollisuus osallistumiseen on käytännössä olematon. "Suklaa" ei tule todennäköisesti kilpailemaan suurkilpailuissa, eikä sen tämänhetkiset näytöt riitä huipulle.

Minulle "Suklaa" on silti mieluinen, vaikka se ei täytäkään niitä lupauksia, joita mainospuheissa esitettiin. Mutta tässä tilanteessa on kyse paljon suuremmasta ongelmasta: meille mainostetaan jatkuvasti jotain, mitä ei ole olemassa. Tämä on eettisesti ja moraalisesti väärin kaikkia omistajia kohtaan – riippumatta siitä, ymmärtävätkö tai hyväksyvätkö he tilanteen.

On myös täysin käsittämätöntä, että kimpanvetäjä on esittänyt vaatimuksen siitä, ettei omistajat saisi keskustella hevoseen liittyvistä asioista keskenään tai ulkopuolisille. Tämä on täysin perusteeton vaatimus, eikä sillä ole oikeudellista pohjaa. Jokaisella on oikeus puhua omasta laillisesta omaisuudestaan vapaasti. Samoin kimpanvetäjän vaatimus siitä, ettei hevosen kuvia saisi jakaa somessa, on perusteeton. Hevosella ei ole oikeudellisesti katsottuna samanlaista yksityisyyden suojaa kuin ihmisillä. Koska kyseessä on laillinen omaisuutemme, meillä on täysi oikeus julkaista kuvia siitä niin paljon kuin haluamme. Ainoa asia, joka rajoittaa kuvien jakamista, on muiden ihmisten yksityisyyden suoja – ja se on helppo huomioida sumentamalla henkilöt pois kuvista.

Tämä tapaus on opettanut paljon. Kun seuraavan kerran harkitsen osuutta kimppahevosesta, tulen suhtautumaan lupauksiin paljon kriittisemmin. Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta.