Kusetus vai vain huonoa hallintoa?

 Puhutaanko taas siitä, kuinka hevosen kimppaomistuksesta tuli melkoinen farssi – tai no, ehkä olisi pitänyt tajuta jo alkumetreillä, että hommassa on jotain pielessä. Ensimmäiset varoitusmerkit löytyivät jo sopimuksesta.

Yksi silmiinpistävimmistä kohdista on sääntö, jonka mukaan omistajat eivät saa olla yhteydessä hevosen hoitajaan, ohjastajaan tai valmentajaan. Kaikki tieto kulkee kimpanvetäjän kautta. Ymmärrän kyllä, että tavoitteena voi olla suojata hevosen parissa työskenteleviä asiattomuuksilta ja häirinnältä, mutta samalla tällainen sääntö mahdollistaa myös täydellisen salailun. Käytännössä omistajat eivät uskalla kyseenalaistaa mitään, koska yhteydenottokielto on sanktioitu: kimppalaisella on aina riski tulla potkituksi ulos.

Onko tämä muiden mielestä normaalia? Ja miten tällaista sääntöä edes valvotaan? Jos joku haluaa lähettää asiattomuuksia, anonyymi numero tai feikkiprofiili tekee sen mahdolliseksi joka tapauksessa. Entäpä jos joku kimppalaisista omistaa valmentajan tallista toisen hevosen, käy sitä katsomassa ja ohimennen kysyy jotain kimppamme hevosesta? Jos valmentaja vastaa, onko hän silloin rikkonut kimpan sääntöjä? Pitäisikö hänen ilmoittaa tästä kimpanvetäjälle? Eikö hänen pitäisi saada tästä jonkinlainen rangaistuksen – miten tämä käytännössä toteutettaisiin?

Toinen hälyttävä sääntö liittyy hevosen myyntiin. Omistajat eivät saa vaatia hevosen myymistä. Hetkinen, eikö omistajilla pitäisi olla päätösvaltaa omaan omaisuuteensa? Jos kerran myynti ei ole omistajien päätettävissä, niin kuka sen päättää? Kimpanvetäjä? Joku muu? Jos omistajilla ei ole mitään päätösvaltaa, niin olemmeko me oikeasti omistajia vai onko kyse vain jonkinlaisesta maksullisesta fanikerhosta, joka on taitavasti markkinoitu omistajuutena?

Ja sitten se surullisen kuuluisa tyytyväisyyskysely. Se, jota on luvattu jo viime kesästä asti, mutta jota ei koskaan tule. Syitä lykkäämiseen on ollut miljoona, mutta todellinen syy lienee yksinkertainen: kyselyn tulos ei ehkä olisi kimpanvetäjän tai edustajiston mieleen. Jos kimpanvetäjä olisi rehellinen ja itsevarma, niin eihän tässä mitään ongelmaa pitäisi olla. Miksi viivyttellään? Eikä meille ole kerrottu, miten tulokset käsiteltäisiin – tuleeko niistä yhteenveto omistajille vai jäävätkö ne vain kimpanvetäjän ja edustajiston tietoon? Jos mitään raporttia ei tule, niin voidaan varmaan veikata, että kyselyä ei ole koskaan oikeasti edes luettu – tai että tulokset eivät miellyttäneet vetäjää ja edustajistoa.

Kaiken tämän jälkeen herää kysymys: olemmeko hevosen omistajia vai vain maksavia helposti vedätettäviä idiootteja?

Kun aineeton lahja paljastui "huijaukseksi"

Puhutaanko hetki siitä, miten itselle ostettu aineeton lahja voi osoittautua täydelliseksi huijaukseksi? Valitettavan harva edes ymmärtää tulleensa huijatuksi. Toki hevosten – kuten muidenkin eläinten – kanssa voi sattua ja tapahtua, mutta kaikkea ei voi selittää pelkällä huonolla tuurilla. Kusetus on kusetusta.

Ostin keväällä/kesällä 2021 osuuden pikkuvarsasta, jota kehuttiin jo syntymästään saakka rakenteeltaan erinomaiseksi. Tamma oli niin söpö, että pakkohan siitä oli osuus ostaa. Olin myös innoissani siitä, että hevonen saatiin vietyä yhdelle Suomen parhaista valmentajista – henkilölle, jolla on vuosikymmenten menestyksekäs ura valmentajana, ohjastajana, omistajana ja kasvattajana. En olisi ikinä uskonut näin hienon mahdollisuuden osuvan omalle kohdalleni! Vielä paremmalta tuntui, kun kyseinen valmentaja kehui jo vuoden vanhaa varsaa lahjakkaaksi ja juoksijan vikaiseksi. Näiden lausuntojen pohjalta kimpanvetäjä maksoi tamman kaikkiin mahdollisiin suurkilpailuihin ennakkomaksut.

Tässä kohtaa alkoi vihjailu siitä, että kyllähän tällä Kriterium ja Derby voitetaan, tai ainakin ollaan kärkikahinoissa mukana. Tässä kohtaa ei kuitenkaan mainittu sitä, että pelkkä osallistumismaksu ei riitä, eikä edes lahjakas hevonen pääse suoraan suurkilpailuihin ilman karsintojen läpäisyä (niin ja karsintoihinkin pitää päästä mukaan). 

Vaikka eläinoikeusjärjestöt usein väittävät, että ravureiden jalkavaivat johtuvat liiallisesta tai liian kovasta treenistä, meidän "Suklaamme" kohdalla loukkaantumiset olivat pitkälti sen omien toilailujen syytä. Tästä johtuen tamma pääsi koelähtöön vasta tänä kesänä, joka on kilpailu-uran aloittamiseksi pakollinen. Se läpäisi sen heti ensimmäisellä yrittämällä, vaikka tekikin siinä pienen tempun.

Kilpailu-ura alkoi lopulta vasta syksyllä. Ensimmäisessä startissa "Suklaa" sijoittui kolmen parhaan joukkoon, vaikka hävisi huonommaksi arvioidulle hevoselle. Toisessa startissa tamma teki lapsellisuuttaan virheen, joka maksoi sijoituksen kärkikolmikossa. Kolmas startti meni ensimmäisen tapaan: sijoitus kolmen parhaan joukkoon, mutta taas huonompi hevonen pääsi ohi. Neljäs startti toi odotetun voiton ylivoimaisella tyylillä, mutta koska kilpailu-ura alkoi myöhään, Kriterium jäi meidän osaltamme haaveeksi. Tämä ei estänyt kimpanvetäjää mainostamasta Derby-unelmaa entistä suuremmalla innolla ensimmäisen voiton jälkeen. 

Viides startti noudatti tuttua kaavaa – jälleen "Suklaan" edelle pääsi huonompi hevonen. Kuudennessa startissa tamma oli jälleen kolmen parhaan joukossa, mutta edelle pääsivät samantasoiset hevoset. Tästä huolimatta kimpanvetäjä jaksaa rummuttaa Derby-unelmaa, vaikka se ei ole enää realistinen. Hevonen ei ole startannut tänä vuonna miljoonien tekosyiden varjolla. Rahaa sillä on tienattuna alle 10 000 euroa, se ei ole kilpaillut kahteen kuukauteen, eikä tule näillä näkymin kilpailemaankaan. Siitä huolimatta kimpanvetäjä puhuu suurkilpailuista mainitsematta lainkaan sitä, että mahdollisuus osallistumiseen on käytännössä olematon. "Suklaa" ei tule todennäköisesti kilpailemaan suurkilpailuissa, eikä sen tämänhetkiset näytöt riitä huipulle.

Minulle "Suklaa" on silti mieluinen, vaikka se ei täytäkään niitä lupauksia, joita mainospuheissa esitettiin. Mutta tässä tilanteessa on kyse paljon suuremmasta ongelmasta: meille mainostetaan jatkuvasti jotain, mitä ei ole olemassa. Tämä on eettisesti ja moraalisesti väärin kaikkia omistajia kohtaan – riippumatta siitä, ymmärtävätkö tai hyväksyvätkö he tilanteen.

On myös täysin käsittämätöntä, että kimpanvetäjä on esittänyt vaatimuksen siitä, ettei omistajat saisi keskustella hevoseen liittyvistä asioista keskenään tai ulkopuolisille. Tämä on täysin perusteeton vaatimus, eikä sillä ole oikeudellista pohjaa. Jokaisella on oikeus puhua omasta laillisesta omaisuudestaan vapaasti. Samoin kimpanvetäjän vaatimus siitä, ettei hevosen kuvia saisi jakaa somessa, on perusteeton. Hevosella ei ole oikeudellisesti katsottuna samanlaista yksityisyyden suojaa kuin ihmisillä. Koska kyseessä on laillinen omaisuutemme, meillä on täysi oikeus julkaista kuvia siitä niin paljon kuin haluamme. Ainoa asia, joka rajoittaa kuvien jakamista, on muiden ihmisten yksityisyyden suoja – ja se on helppo huomioida sumentamalla henkilöt pois kuvista.

Tämä tapaus on opettanut paljon. Kun seuraavan kerran harkitsen osuutta kimppahevosesta, tulen suhtautumaan lupauksiin paljon kriittisemmin. Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta.

Oppirahat maksettu!

 Sanotaan heti kättelyssä, että tässä tarinassa on paljon myös omaa syytäni. Haluan jakaa kokemukseni, jotta joku muu voisi oppia virheistäni eikä päätyisi samaan tilanteeseen. Tässäpä siis tarina siitä, miten päädyin Tori.fi:ssä huijatuksi.

Myin palvelussa tuotteen 20 euron hintaan. Sovimme ostajan kanssa noudon keskelle päivää kotonani. Kun sovittu kellonaika tuli, ostajaa ei kuitenkaan alkanut kuulua. Tässä kohtaa tein ensimmäisen virheen: suostuin muuttamaan suunnitelmaa. Meillä oli kiire saada asia hoidettua, joten sovimme, että laittaisin tuotteen kassissa ulos ja ostaja noutaisi sen siitä – maksun hän lupasi hoitaa MobilePaylla.

Olin itse lähdössä lääkäriin, joten jätin kassin sovitusti pihalle ja jatkoin päivääni. Lääkäristä päästyäni huomasin, ettei MobilePay-sovellukseen ollut tullut maksua. Ajattelin vielä siinä vaiheessa, että ehkä tuote oli jäänyt hakematta. Päätin kotiin päästyäni tarkistaa tilanteen ja ilmoittaa ostajalle, että jos tuotetta ei ollut haettu, myisin sen seuraavalle.

Kun saavuin kotiin, näky pihalla pysäytti. Kassi, jossa myytävä tuote oli ollut, lojui maassa revittynä. Lähetin ostajalle viestin ja kysyin, oliko hän löytänyt tuotteen. Hän vastasi, että kyllä, tuote oli noudettu. Mainitsin siinä vaiheessa, että maksua ei ollut tullut. Hän lupasi hoitaa asian, mutta maksua ei ole vieläkään näkynyt – eikä varmaan koskaan tulekaan.

Tällainen tilanne on tietenkin harmillinen, mutta täytyy myöntää, että oma toimintani mahdollisti tämän huijauksen. Tästä lähtien pidän kiinni sovituista noutoajoista enkä luovuta tavaraa ennen kuin maksu on varmasti tullut tilille.

Vaikka 20 euroa ei maailmaa kaada, kokemus jäi kaivelemaan. Varastamista ja huijaamista en voi hyväksyä missään muodossa. Ajattelen kuitenkin, että tämä oli oppiraha, jonka maksoin itselleni muistutukseksi. Ensi kerralla olen varovaisempi ja viisaampi.